Pitävin askelin talvessa

Nyt on taas se aika vuodesta kun tienpinnat jäätyvät ja jalankulkijat kupsahtavat nurin. Talvikuukausina, joulukuusta maaliskuuhun, joka kuukausi kaatuu noin 20 000 suomalaista. Näistä kaatumisista lähes puolet johtaa lääkärikäyntiin tai sairaalahoitoon. Vanhempien ihmisten vammat ovat usein vakavampia kuin nuorten. Yleisimmin kaadutaan omalla pihalla muutaman ensimmäisen askeleen aikana. Viidennes vakavista kaatumisista tapahtuu julkisilla liikennealueilla.

Kaatumisia voidaan ennaltaehkäistä. Piha-alueiden ja teiden kunnossapito ovat tärkeitä, mutta minusta jokaisen omat toimet ovat vielä tärkeämpiä. Jalkojen ja keskivartalon lihaskunnon ylläpitäminen sekä tasapainon harjoittaminen ovat hyviä keinoja ennaltaehkäistä liukastumisia ulkona. Oikeanlaista kaatumistakin voi harjoitella. Vinkkejä harjoitteluun voit katsoa turvallisemman kaatumistavan videolta. Kaatumista voi harjoitella myös vaikka jumpparyhmän kanssa. Jos paikkakunnallasi on paini- tai judoseura, niin sieltä saattaisi löytyä joku ohjaamaankin kaatumisen harjoittelua. Tai vinkkaa oman kuntasi liikuntatoimelle tai ikäihmisten palveluihin, että nämä järjestäisivät ikäihmisille kurssin, jossa opetellaan kaatumaan oikein. Jyväskylän kaupunki järjesti vuonna 2014 senioreille tällaisen kurssin.

Jalkineella on väliä. Talvella kengässä pitää olla pehmeästä ja huokoisesta materiaalista valmistettu pohja, joka ei kovetu kovallakaan pakkasella. Kengän pohjan tulee olla voimakkaasti kuvioitu ja pohjakuvion tulee olla sivulta avoin. Viistetty kanta jatkaa pohjan kuviota taaksepäin ja lisää askeleen rullaavuutta ja pohjan pitävyyttä. Talvikengän muovinen korkolappu kannattaa vaihdattaa suutarilla kumiseen, joka pitää paremmin. Lisää pitoa askeleisiin saa käyttämällä liukuesteitä tai nastoitettuja kenkiä.

Liukuesteet
Liukuesteitä löytyy malleja, joissa piikit ovat päkiän tai kantapään alla tai sekä päkiän että kantapään alla. Eri vaihtoehtoihin ja merkkeihin on kätevä tutustua hakukoneen avustuksella esimerkiksi hakusanoilla liukuesteet kenkiin tai liukueste jalkine.

IMG_3349r

Liukueste päkiän alle. Ilta-Sanomien testissä todettiin, että pelkästään päkiän alla oleva liukueste ei pidä kunnolla jäällä.

Liukueste voi olla myös komposiitista valmistettu verkko tai ketju, joka pujotetaan kenkien päälle. Varma korkolapun voi kääntää kannan alle piiloon, silloin kun sitä ei tarvitse. Korkolaput kiinnitetään kenkiin pysyvästi, niitä myyvät suutarinliikkeet. Huom! Tuote on linkistä avautuvalla sivulla alimmaisena.

IMG_3334r

Tuisku liukueste oli mukana Kuningaskuluttajan testissä vuonna 2011. Liukueste piti hyvin lumella ja jäällä, mutta ei pärjännyt käyttömukavuudessa testin voittaneelle Varmalle.

Liukuesteiden hankinta ja käyttö
Liukuesteitä hankkiessa kannattaa ottaa mukaan ne kengät, joita pääsääntöisesti aikoo niiden kanssa käyttää. Kaupassa voi silloin testata, että kuinka helposti liukuesteet saa kiinnitettyä kenkiin ja otettua pois. Pelkän päkiän tai kannan alle laitettava liukueste muuttaa jalan asentoa hieman ja saattaa tuntua varsinkin alussa häiritsevältä.

Ostotilanteessa on hyvä tarkistaa, että liukuesteiden pakkauksesta löytyy CE-merkintä, jolloin ne on tyyppitarkastettu. Laadukkaat liukuesteet maksavat usein hieman enemmän, mutta niiden materiaali on kestävämpää kuin täsmälleen samannäköisten halvempien kopioiden. Halvoissa liukuesteissä piikit saattavat kulua yllättävän nopeasti. Liukuesteitä myyvät esimerkiksi tavaratalot, kenkäkaupat ja suutarit sekä lukuisat verkkokaupat.

Liukuesteet kannattaa ottaa pois kun menee sisätiloihin, sillä ne saattavat olla kovalla alustalla kävellessä liukkaat. Isommissa kauppakeskuksissa on usein penkit lähellä ulko-ovea. Jos omassa lähikaupassa ei penkkiä ole, niin kannattaa kysyä kauppiaalta, olisiko sellaista mahdollista oven viereen saada. Yksi vaihtoehto on tuoli, jonka voi taittaa pois viemästä tilaa. Taittuvia tuoleja tai seinätuoleja löytyy netistä hakusanalla seinätuoli.

Seinätuoli ala-asennossa. Kuva: www.tuali.fi

Seinätuoli ala-asennossa. Kuva: www.tuali.fi.

Seinätuoli yläasennossa. Kuva: www.tuali.fi.

Seinätuoli yläasennossa. Kuva: www.tuali.fi.

Se millainen liukueste on itselle mieluisin selviää oikeastaan vain kokeilemalla. Aina silloin tällöin kannattaa vilkaista missä kunnossa liukuesteiden piikit ovat. Kuluneet liukuesteet kannattaa vaihtaa uusiin.

Nastalenkkarit
Erilaisten nastalenkkareiden valikoima on viime vuosina kasvanut. Nastat ovat muuttuneet ns. älynastoiksi, jotka kovalla alustalla kävellessä painuvat hieman sisään. Tämä vähentää liukastumisvaaraa sisätilojen kovilla materiaaleilla kävellessä. Siitä voiko nastalenkkareilla mennä kauppaan tai kirjastoon lattian naarmuuntumisen vuoksi on varmasti yhtä monta mielipidettä kuin on mielipiteen esittäjää. Itse kävelen nastalenkkarit jalassa julkisissa tiloissa miettimättä sitä naarmuttavatko ne lattiaa vai eivät. Puulattiaan, parkettiin ja muihin pehmeämpiin materiaaleihin nastat tekevät jäljet, joten niillä kävelemistä kannattaa välttää.

Nastalenkkareita on sekä varrella että ilman.

Nastalenkkareita on sekä varrella että ilman.

Nastalenkkareita ostaessa huomiota kannattaa kiinnittää pohjan materiaaliin, kuviontiin sekä nastojen lukumäärään ja sijaintiin. Mitä voimakkaammin kuvioitu pohja on ja mitä enemmän siinä on nastoja niin sitä paremmin se pitää. Nastalenkkareita löytyy mm. seuraavilta merkeiltä tai valmistajilta:
Icebug, Asics, Sarva, Salomon ja Inov Oroc.

Apua nastalenkkarin valintaan voi hakea niille tehdyistä testeistä:
Juoksija-lehden testi syksyltä 2015.
Kuningaskuluttajan testi tammikuulta 2015.
Kestävyysurheilu.fi:n testi vuodelta 2014.

Nastalenkkareissa hinta ja laatu kulkevat usein käsi kädessä. Kannattaa muistaa, että laadukas kenkä kestää käytössä useamman talven, jolloin hinta yhtä talvea kohden jää kohtuulliseksi.

Kenkiä on mahdollista nastoittaa myös jälkikäteen joko itse tai viemällä kengät urheiluliikkeeseen tai suutarille. Nastoitettavan jalkineen pohjan tulee olla jämerä, jotta nastat saa tukevasti kiinni eivätkä ne tunnu pohjan läpi jalkapohjaan.

Kitkapohjajalkineet
Kitkapohjajalkineiden pohjamateriaalina on erikoiskumiseos, jonka sanotaan pitävän hyvin erilaisilla alustoilla ja vaihtelevissa lämpötiloissa. Kitkapohjakenkiä valmistaa suomalainen Avec-Shoe Oy.

Turvallista vuotta 2016!
Ilmatieteen laitoksen paikallissää sivulta voit tarkistaa onko omalla paikkakunnallasi voimassa varoitusta liukkaasta jalankulkusäästä.

Jaana

potkukelkalla